Vuodenvaihteen jälkeen Enco on Sitowise

Hyvät asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme, Kerroimme kesäkuussa 2021, että Sitowise ja Enco ovat yhdistäneet voimansa. Yrityskaupan myötä syntyneen yhteistyön ja toiminnan kehittämisen myötä pystymme palvelemaan teitä entistä paremmin tulevaisuudessa. Osana Sitowiseä pystymme rakentamaan niin toimintaamme kuin asiantuntijoidemme osaamistakin entistä vahvemmaksi. Siirrymme virallisesti osaksi Sitowisea vuodenvaihteessa. Toimintamme jatkuu entiseen tapaan, mutta uudella nimellä. 1.1.2022 alkaen olemme SitowiseJatka lukemista ”Vuodenvaihteen jälkeen Enco on Sitowise”

Asiakastiedote: Enco liittyy Sitowise-konserniin

Asiakastiedote 30.6.2021 Enco liittyy Sitowise-konserniin Sitowise-konserni on ostanut Enco Oy:n osakekannan kokonaisuudessaan. Yhdistämällä Sitowisen digiosaamisen ja Encon vahvan kiinteistödatalla johtamisen asiantuntemuksen, mahdollistetaan asiakkaille entistä vahvempia palveluita. ”Meillä on Encossa huikea työyhteisö, joka haluaa antaa asiakkaille parasta mahdollista osaamista. Olemme jokapäiväisessä työssämme nähneet, että kiinteistöjen ylläpidossa on haasteita, joihin täytyy löytää asiakkaita paremmin palvelevia ja innovatiivisempiaJatka lukemista ”Asiakastiedote: Enco liittyy Sitowise-konserniin”

Asiakastiedote: Enco Oy:n kokonaisjakautuminen 1.4.2021

Liiketoimintamme on jatkanut tasaista kasvuaan ja toimintamme selkiyttämiseksi erottelemme liiketoiminnan ja sijoitustoiminnan omiin yhtiöihinsä. Näin ollen huomenna 1.4.2021 vanhasta Enco Oy:sta (1960549-9) muodostuu kaksi uutta yritystä – Enco Oy (3171140-3) ja NoStuff Oy (3171061-1). Enco Oy jatkaa toimintaansa samalla nimellä, kun aiemmin eli muutoksella ei ole vaikutusta operatiiviseen tekemiseemme. Encon liiketoiminta ja resurssit pysyvät ennallaan.Jatka lukemista ”Asiakastiedote: Enco Oy:n kokonaisjakautuminen 1.4.2021”